PalkinnotVoitto-kilpailussa
jaettavia palkintoja on uudistettu kilpailuvuonna 2009.
Aikasemmin
jaetut viisi samanarvoista Voitto-palkintoa ovat nyt Kulta-, Hopea ja
Pronssi Voittoja. Myös shortlista on tästä lähtien enintään 30
mainoselokuvaa kilpailuvuosittain. Shortlistalle yltää 20% kilpailuun
ilmoitetuista yleisen sarjan mainoselokuvista.Yhteiskunnallisen- ja
verkkomainonnan sarjoissa shortlistalla ovat kolme eniten pisteitä
saanutta mainoselokuvaa.
Grand PrixPalkinnon
voittaa eniten ääniä saanut yleisen sarjan mainoselokuva tai
mainoselokuvasarja, joka on esitetty kampanjana suomalaisella
televisiokanavalla.
Voitto-palkinto KultaPalkinnon
voittaa toiseksi eniten ääniä saanut yleisen sarjan mainoselokuva tai
mainoselokuvasarja.
Voitto-palkinto HopeaPalkinnon
voittaa kolmanneksi eniten ääniä saanut yleisen sarjan mainoselokuva tai
mainoselokuvasarja.
Voitto-palkinto PronssiPalkinnon
voittaa neljänneksi eniten ääniä saanut yleisen sarjan mainoselokuva tai
mainoselokuvasarja.
Voitto-palkinto
Yhteiskunnallisen mainonnan sarjassaSarjassa jaetaan yksi
Voitto-palkinto muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen tehdylle
mainoselokuvalle.
Voitto-palkinto
Verkkomainonnan sarjassaSarjassa jaetaan yksi
Voitto-palkinto Internetissä esitetylle mainoselokuvalle.
Vuoden
tuotantoyhtiöVuoden tuotantoyhtiö valinta tapahtuu
yritysten välillä, joilla on loppukilpailussa vähintään viisi
mainoselokuvaa. Lopputuloksen ratkaisevat viiden parhaan mainoselokuvan
yhteenlasketut pisteet molemmilta pisteytyskerroilta. Jos voittajaa ei
löydetä tällä perusteella, otetaan huomioon myös loppukilpailun
sijalukupisteytys. Jos loppukilpailussa ei yhdelläkään tuotantoyhtiöllä
ole viittä elokuvaa, tarkasteluun otetaan yritykset, joilla on mukana
vähintään neljä elokuvaa jne.
Yleisöäänestyksen
voittajaTelevisiokatsojilla on mahdollisuus äänestää
mielestään parasta mainoselokuvaa tapahtuman internet-sivuilla
13.2.-6.3.välisenä aikana.
Vuoden
tv-mainostajaVuoden tv-mainostaja-palkinto myönnetään
mainostajalle, jonka tv-mainoksen (tai tv-mainossarjan) teho ja
tuloksellisuus ovat olleet poikkeuksellisen hyviä. Palkinnon myöntämiseen
vaikuttaa oleellisesti myös mainoksen sisällöllinen luova ratkaisu sekä
oivaltavuus tv-median käytössä. Palkinnon myöntävät MTV Media ja Nelonen
Media.
Vuoden kuvaaja-palkintoVuoden
kuvaaja-palkinnon saaja valitaan koko kilpailuun lähetetyn aineiston
perustella. Vuoden kuvaajan valitsee tehtävään nimetty SATU ry:n
jäsenyritys.
Henkilökohtaiset
kunniakirjatKilpailussa voidaan jakaa tuomariston erikseen
myöntämiä henkilökohtaisia kunniakirjoja. Kunniakirja(t) voidaan myös
jonakin vuonna jättää jakamatta.